tiistaina, syyskuuta 24

Ihana Tallinna -ja Elevant

Monen muun tapaan rakastan Tallinnaa!
Sen romanttisuutta, kotoisuutta, nostalgisuutta, kauneutta, rouheutta...

Kaikki Tallinnan reissuni ovat olleet tiisereitä, muutaman tunnin pikavisiittejä – ah niin romanttiseen – vanhaankaupunkiin. Joka kerta vannon, että ensi kerralla tulen yöksi, sillä kyllä Unescon maailmanperintöluetteloon rankatussa keskiaikaisessa vanhassakaupungissa ja muualla Tallinnassa riittäisi nähtävää pidemmäksikin aikaa. Niin vain kuitenkin kävi, että tein vielä yhden kerta kiellon päälle -päiväristeilyn eräänä aurinkoisena syyspäivänä.


Vene-kadun Elevantissa mieli kohoaa jumalaisiin keveyden sfääreihin.

Tämä oli ensimmäinen lämmin päiväni Tallinnassa! Oletin, että siellä on aina hyinen ja kostea viima, joten pukeuduin ihan väärin. Mutta mikäs sen mukavampaa, kuin nauttia Elevantin jumalaista linssikeittoa terassilla. Terassikulttuuri on muutenkin aivan mahtavan näköistä lahden takana: Valkoisia pöytäliinoja ja tyynyjä sohvaryhmillä. Tuli olo kuin olisin Wienissä ja Kööpenhaminassa, eli Suomesta katsottuna ihan Euroopassa asti ;).



Viiden euron linssikeitto ei pettänyt tälläkään kertaa. Se on parasta ikinä: kermaista, öljyistä ja yrttistä. Täysin erilaista kuin Suomessa tarjottavat linssikeitot! Siksi hämmästykseni olikin suuri, kun sen kylkeen valitsemani kotijuustosalaatti oli niin valju. Miten joku voi osata täydellisen keiton salaisuuden osaamatta tehdä lainkaan salaattia? Myös kaverini sienisalaatti oli pettymys. Mutta annettakoon se anteeksi.




Vastapäätä Elevanttia sisäpihan suklaakahvilassa.


Visuaaliseen puoleen voisi vielä panostaa.

Puolikkaan Sacherin jälkeen oli vielä tilaa Kehrwiederin käsintehdylle ja lisäaineettomalle jäätelölle. Jäätelöbaari sijaitsee kivan Solaris-kauppakeskuksen kirjakaupassa. Valitsin passiohedelmän makuisen, joka taisikin olla sorbettia. Raikasta, ei liian makeaa huh, mutta rakenne oli hieman rakeinen. Tähän se päiväristeilyn aika sitten loppuikin, ja oli suunnattava vastentahtoisesti satamaa kohti. Pian on päästävä takaisin!

maanantaina, syyskuuta 2

Ensimmäistä kertaa (mini)ravintoloitsijana

Kesän 2013 ravintolapäivä, tai tamperelaisittain ravintelipäivä, jää muistoihin erityisenä, sillä osallistuimme kaverin kanssa ensimmäistä kertaa tiskin työläämmältä puolelta karkeloihin. Suunnitelmana oli tukea VR:n vanhaa tavara-asemaa myymällä tuotteita sen edessä, joten keittiötä ei ollut ravintolan auki ollessa käytössä. Synkkä sääennuste aiheutti päänvaivaa, mutta ratkaisimme pulman valitsemalla myyntiständiksi auton, joka sattui olemaan Mini Cooper. Siitäkös innostuimme tarjoamaan minikokoisia muffinsseja -minihameet yllämme!

Ensikertalaisiksi onnistuimme enemmän kuin hyvin, mitä nyt mokasin olettamalla, että asiakkaat jaksaisivat herätä sunnuntaina jo aamukymmeneksi muffareille. Ensimmäiset tunnit menivät odotellessa, mutta loppua kohti tahti kiihtyi, ja kaikki män kaupaksi. Tähän voisi jäädä koukkuun!

Ilman muffinssipeltiä homma olisi saattanut mennä pahasti pieleen.

Ne kohosivat!

Samaiset omenamuffinssit viimeisellä silauksella.

Kompakti meininki, sano.
Voilà!

perjantaina, heinäkuuta 12

Eisschokolade!

Täyteläiset hedelmäjogurtit, laaja jäätelövalikoima ja Lidlin kassalta tuttu hintahämmennys: kyllä, Saksa on herkkujen luvattu maa! Pienen jäätelöpallon saa eurolla, sivummalta pikkukaupungissa jopa puolella. Ja täytetty luomusämpylä kustansi Würzburgissa vain 3,50 euroa! Myös luomukaupat ovat oivallisia. Erityisesti tykästyin Denn's Biomarktiin.

Denn's Biomarktin ohessa oli kahvila, hedelmäkoju ja jäätelöbaari.
Hyvää kaakaota ei usein saa, mutta tämä jäinen oli oikein makoisaa.



Parasta maustettua tofua, jota olen syönyt. Ja hinta lähemmäs puolet halvempi kuin Suomessa.

Mesmerin teetä lähti matkalaukkuun useampi paketti. Huumaavaa tämä marokkolainen minttu-hunaja!
Pitänee kokeilla tehdä siitä myös omatekoista jääteetä!

Illallinen syötiin Würzburgissa terassiravintolassa kukkulalla.
Laatu ei ollut parasta, mutta kattaus ja maisema oli kohdallaan.

Luomuaamiainen vanhan sillan kupeessa samaisessa ihanassa pikkukaupungissa.

Frankfurtissa etsin kasvisravintoloita. Täällä en ollut vielä nälkäinen, joten tyydyin raparperimehuun,
jonka puutetta valikoimissa ihmettelen Suomessa.

Joskus pitää uhrautua ostamaan jotakin, kun pitää päästä vessaan. @Jenny's Cupcakes.

Olen huono ohittamaan frozen yoghurt -paikkoja. @Yummy Yogurt.

Mukavan saksalaisleidin iltapäivätee Bitter & Zart -suklaapuodin terassilla Frankfurtissa.
"The view isn't that nice but they have the best cakes!"

Ensimmäinen ja viimeinen mitä söin reissussa: täyteläistä limellä maustettua jogurttia lentokentällä.

Finnair on panostanut kotimaiseen designiin. Kentällä ilahduin, kun jogurttia sai Oiva Toikan
kastehelmikipoista ja näitä koneessa jaettuja kaunokaisia en edes raaskinut antaa roskikseen.

maanantaina, kesäkuuta 24

Summer celebrations!


Picking flowers for the decoration.

This blog has been quiet do to my master's thesis project. I never stopped sharing pictures of yummy food but I did it on facebook 'cause it's so fast and easy! Let's see if this blog wakes up. This time I'm writing in English to see if I can. 

Last week was inspiring: full of celebration and yummy food. I had my graduation party and of course there was also Midsummer's Eve. Graduation party was second one I organised. I love details but this time I didn't waste all my energy in planning. Still, it took three stores to find perfect napkins and five to find perfect earrings! The moment you find what you had in mind you know why you bother to fuss around.


Pictures of houses and the best material to build a house of.


Fresh coffee.

The menu consisted of cheese salads, spinach and tofu pie, chocolate cake and a cake that has chocolate base and chocolate (Geisha!) and raspberries inside but cream on the top, rhubarb and ice-cream, strawberries dipped in chocolate and snacks (dried sour cherries are best! Hummus chips too). I also served sparkling wine, sangria with fresh mint leaves and some beer and cider (Happy Joe!). Even though I had to drink some coffee during the g-thesis I'm still not hooked on it. But for guests I bought fresh coffee that smelled awesome.







Cakes weren't pretty I didn't even have time to take pretty pictures of them! But the taste is what counts.
Nothing is more sad than a pretty cake that tastes bad.

Room full of flowers! =)

Party was grrreat. Only downside was that four hours run too fast! I had reserved a log sauna but I felt like a Cinderella when we had to gather all our stuff and leave. Next time I'll know better! There was enough food and in the end I had to finnish the second Geisha cake all by myself...Snacks were overestimated too. Luckily we decided to make a second sheet of spinach-tofu pie 1,5 hours before we left to the party venue. There were 21 guests so one oven sheet would've run out. All in all I definitely should have more parties!