tiistaina, syyskuuta 24

Ihana Tallinna -ja Elevant

Monen muun tapaan rakastan Tallinnaa!
Sen romanttisuutta, kotoisuutta, nostalgisuutta, kauneutta, rouheutta...

Kaikki Tallinnan reissuni ovat olleet tiisereitä, muutaman tunnin pikavisiittejä – ah niin romanttiseen – vanhaankaupunkiin. Joka kerta vannon, että ensi kerralla tulen yöksi, sillä kyllä Unescon maailmanperintöluetteloon rankatussa keskiaikaisessa vanhassakaupungissa ja muualla Tallinnassa riittäisi nähtävää pidemmäksikin aikaa. Niin vain kuitenkin kävi, että tein vielä yhden kerta kiellon päälle -päiväristeilyn eräänä aurinkoisena syyspäivänä.


Vene-kadun Elevantissa mieli kohoaa jumalaisiin keveyden sfääreihin.

Tämä oli ensimmäinen lämmin päiväni Tallinnassa! Oletin, että siellä on aina hyinen ja kostea viima, joten pukeuduin ihan väärin. Mutta mikäs sen mukavampaa, kuin nauttia Elevantin jumalaista linssikeittoa terassilla. Terassikulttuuri on muutenkin aivan mahtavan näköistä lahden takana: Valkoisia pöytäliinoja ja tyynyjä sohvaryhmillä. Tuli olo kuin olisin Wienissä ja Kööpenhaminassa, eli Suomesta katsottuna ihan Euroopassa asti ;).



Viiden euron linssikeitto ei pettänyt tälläkään kertaa. Se on parasta ikinä: kermaista, öljyistä ja yrttistä. Täysin erilaista kuin Suomessa tarjottavat linssikeitot! Siksi hämmästykseni olikin suuri, kun sen kylkeen valitsemani kotijuustosalaatti oli niin valju. Miten joku voi osata täydellisen keiton salaisuuden osaamatta tehdä lainkaan salaattia? Myös kaverini sienisalaatti oli pettymys. Mutta annettakoon se anteeksi.




Vastapäätä Elevanttia sisäpihan suklaakahvilassa.


Visuaaliseen puoleen voisi vielä panostaa.

Puolikkaan Sacherin jälkeen oli vielä tilaa Kehrwiederin käsintehdylle ja lisäaineettomalle jäätelölle. Jäätelöbaari sijaitsee kivan Solaris-kauppakeskuksen kirjakaupassa. Valitsin passiohedelmän makuisen, joka taisikin olla sorbettia. Raikasta, ei liian makeaa huh, mutta rakenne oli hieman rakeinen. Tähän se päiväristeilyn aika sitten loppuikin, ja oli suunnattava vastentahtoisesti satamaa kohti. Pian on päästävä takaisin!

maanantaina, syyskuuta 2

Ensimmäistä kertaa (mini)ravintoloitsijana

Kesän 2013 ravintolapäivä, tai tamperelaisittain ravintelipäivä, jää muistoihin erityisenä, sillä osallistuimme kaverin kanssa ensimmäistä kertaa tiskin työläämmältä puolelta karkeloihin. Suunnitelmana oli tukea VR:n vanhaa tavara-asemaa myymällä tuotteita sen edessä, joten keittiötä ei ollut ravintolan auki ollessa käytössä. Synkkä sääennuste aiheutti päänvaivaa, mutta ratkaisimme pulman valitsemalla myyntiständiksi auton, joka sattui olemaan Mini Cooper. Siitäkös innostuimme tarjoamaan minikokoisia muffinsseja -minihameet yllämme!

Ensikertalaisiksi onnistuimme enemmän kuin hyvin, mitä nyt mokasin olettamalla, että asiakkaat jaksaisivat herätä sunnuntaina jo aamukymmeneksi muffareille. Ensimmäiset tunnit menivät odotellessa, mutta loppua kohti tahti kiihtyi, ja kaikki män kaupaksi. Tähän voisi jäädä koukkuun!

Ilman muffinssipeltiä homma olisi saattanut mennä pahasti pieleen.

Ne kohosivat!

Samaiset omenamuffinssit viimeisellä silauksella.

Kompakti meininki, sano.
Voilà!