Ravintolapäivä -mikä ihana tekosyy (lintsata töistä)








Ihana idea tämä ravintolapäivä. Missasin ekan päivän alkukesällä, joten nyt oli pakko päästä, vaikka aikataulu ei millään olisi joustanut. Olin nimittäin töissä. Vihaisen karhun nälkä yhdistettynä kiireeseen onkin aivan väärä asenne lähteä ravintolapäivänä liikkeelle. Harhailin tuskissani (nälkä sai sekoittamaan Liisan- ja Mariankadut) aikani ja päädyin ravintolan Kolme Luukkua -kohdalle. Valitettavasti siellä oli suosion aiheuttama keittiötauko ja muuta kiirettä, joten tyydyin keiton ja herkulliselta kuulostavan mustikkajäätelön sijaan perinteiseen marjapiirakkaan. Se oli hyvin kaunis, mutta ei tuoreen makuinen. Mietin, etten voisi itse ryhtyä ravintoloitsijaksi, koska kirpaisisi liikaa tarjota ei-oota. Mutta olisihan se hurjan hauskaa, leikkiä ravintoloitsijaa ja yrittäjää! Voisi tosin haaveet omasta kahvilasta karista. Perfektionisti ei hevin osaa ottaa rennosti.

Päätin luovuttaa ja olin vihainen (karhunnälkävihainen) itselleni, että oli idioottimainen idea osallistua väkipakolla ravintolapäivään vain siksi, että en halunnut jäädä paitsi. Raahustin takaisin töiden pariin, mutta yllättäen eräät muuttoapulaiset keskeyttivät työnteon ja kaappasivat minut Antikvariaatti Oranssin planeetan kirjalliselle kahvilamenulle. Franz Kafka sopi kasvissyöjälle. Se sisälsi ruisleivän ja absinttia =D. Mahani ei täyttynyt, mutta aurinko paistoi ja tällä kertaa minulla oli seuraa. Vihdoin kiirekin unohtui. Pentti Saarikoski -Gin & Tonicin siemailulla oli varmasti osansa rentoutumisessa. (Absinttia en ole voinut juoda reilikesän 2003 jälkeen). Jälkkärinä nautittu inkivääriolut oli hyvää -ennen sokerisuuden tuomaa jälkipöhöä. Menu oli kekseliäs ja palvelu pelasi. Hauska hovimestari oli myös iso plussa.

Kommentit

Suositut tekstit