keskiviikkona, toukokuuta 25

Miksi olen kasvissyöjä?

Siat lähti pakosalle. Voi että tuota vasemmanpuoleisen ilmettä. (kuva Lehtikuva/Vincent Jannenk)

Voisi kai tätäkin valottaa, kun kerta vegeblogia pidän. Olen elänyt ilman lihaa ja kalaa puolet elämästäni, eli n. 15-vuotiaana jätin ne suunnilleen kertalaakista. Siihen aikaan tv:stä tuli mm. dokumentti broilerin elämästä. Pidin teiniangstissani vastenmielisenä ihmisen ylimielisyyttä muita eläimiä kohtaan. Ajattelin, että olemme eläimiä, joille on suotu (vai onko se taakka) kyky moraalitajuun, toisin kuin esim. leijonalle tai ketulle, joka tuskin miettii saalistaessaan, onko se oikein vai väärin. Ja että tämä "henkisempi" eläimellisyys meissä tuo mukanaan väistämättä myös vastuun heikommista. Teollista lihatehotuotantoa kuvaavia videoita katsellessa tunsin hätää koukkuihin ripustettavien kanojen ja lehmien puolesta. Eläimet vaikuttivat pelkäävän. Kuten kirjoitin Voisilmäpeliä-blogin kommenttiboksiin taannoin, myös Kiinassa vuorilla vapaudessa eläneen, mutta teurastusta odottavan lampaan pelokas tärinä tuntui pahalta. Se tiesi kuolevansa enkä minä voinut tehdä asialle yhtään mitään. Ajattelin jo 15-vuotiaana, että eläimetkin osaavat nauttia elämästään ja tuntevat kipua, joten mikä minä olen viemään heiltä pois elämän vain oman hedonistisen ateriointinautintoni takia.

Energia tähän blogaukseen tuli Kouvolan Sanomien 25.5.2011 Hyvä kysymys -palstan päivän aiheesta, jossa kerrottiin kukkojen vähäistä määrää ihmetteleville, että kukot surmataan jo hautomossa, koska "niitä ei tarvita". Kukot kasvavat liian hitaasti sopiakseen lihaksi kasvatettaviksi. Tuli mieleen, että kuinka moni tätäkään tietää? Tai sitä, etteivät lehmät tarvitse ihmistä lypsämään, vaan ihminen laittaa ne lypsykykyisiksi keinosiemennyksen ja poikimisen avulla. Eihän ihmisnaaraskaan maitoa tuota synnyttämättä.

Vuosien varrella näiden asioiden aktiivinen pohtiminen jäi. Kuukausiliitteen joulukuun juttu vuonna 2004 sian elämästä tosin muistutti siitä, miksi en syö lihaa. Samoin Jokapäiväinen leipämme -dokumentti. Tipujen kohteleminen esineinä järkyttää aina vaan. Teollisessa tuotannossa on jotakin ihan esteettisestikin epämiellyttävää: nopeus ja tehokkuus ja halpuus ykkösarvoina jyräävät kaiken oikeasti arvokkaan alleen. Ei ole tietenkään sattumaa, että tällainen korkealentoinen "eettinen ihmisyys" tuntuu omalta 80-luvun nousukaudella syntyneelle kaupunkilaiselle. Täytyy myöntää, että olen hyvin hämmentynyt vaikka jostain keinosiemennyksestä, siis siitä, että ihmiset puuttuvat samalla eläinten seksuaalisuuteenkin, ja vieläpä vitsailevat sillä. Ja esim. joku raviurheilu on aivan käsittämätöntä: ihmiset pitävät hevosia kuin leluinaan, jalostavat, treenaavat ja tienaavat. En tiedä kuinka moni ravihevonen saa ansaitsemansa vanhuuden, vai onko niillä enää mitään arvoa omistajilleen uran jälkeen.

Monet eivät jaksa ajatella näitä asioita, koska ne kaventavat ruokavaliota, tai ovat muuten masentavia juttuja. Jokainen vetää toki rajan siihen, mihin omat resurssit ja aatteen palo riittää. Omalla kohdallani se raja menee tällä hetkellä siinä, että syön maitotuotteita ja juustoa ja lisäksi munia piilomuodossa, eli esim. keksejä syödessäni. En ajattele ruokaa vain eettisenä kysymyksenä, vaan myös terveellisyys ja nykyään aiempaa enemmän myös ekologisuus painavat vaa'assa. Elämässä on muitakin huolenaiheita eikä täydellisyys tällaisissa henkilökohtaisissa valinnoissa ole mielestäni tarpeen ainakaan siinä määrin, jos sen tavoittelu aiheuttaa kohtuutonta stressiä. Minulle lihan syömättömyys on kuitenkin poliittinen valinta, ja olen tyytyväinen, etten ainakaan lihahyllyllä tue rahallisesti lihantuotantoa.

kuva: Jenni Räinä, Elina Ylitervo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti